Säännöt

SISÄ-SUOMEN METSÄSTYSSEURA RY:N SÄÄNNÖT
1 §
Yhdistyksen nimi on Sisä-Suomen Metsästysseura ry. ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Metsästäjäliitto ry:n, Suomen Kennelliitto – Finska
Kennelklubben ry:n. Yhdistys voi liittyä johtokunnan päätöksellä sen tarkoitusperiä palveleviin
yhdistyksiin.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa maillaan järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa, sekä
niiden edellyttämää luonnonsuojelua ja ampumaurheilua.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
1) hankkii itselleen jäsenmäärään nähden sopivan suuruisen metsästys- ja riistanhoitoalueen sekä
huolehtii sitä koskevien sopimusten laillisesta aikaansaamisesta ja voimassapitämisestä,
2) edistää ja valvoo metsästyslain ja hyvien metsästystapojen noudattamista,
3) verottaa riistaa kannan kulloinkin sallimissa rajoissa,
4) riistakannan lisäämiseksi parantaa riistan elinympäristöä, järjestää talviruokintaa, vähentää
vahinkoa tuottavia eläimiä, suorittaa tarvittaessa riistanistutuksia ja huolehtii tarpeellisten
rauhoitusten aikaansaamisesta sekä järkiperäisestä metsästyksen ja riistanhoidon edellyttämästä
luonnonsuojelusta,
5) harjoittaa riistanhoitoa ja hyviä metsästystapoja koskevaa neuvonta- ja valistustoimintaa
jäsenistönsä, maanomistajien ym. yleisön sekä nuorison keskuudessa,
6) edistää puhdasrotuisten metsästyskoirien pitoa, koulutusta ja käyttöä ja jalostusta,
7) kehittää jäsenistönsä keskuudessa metsästysaseiden oikeata käyttöä ja järjestää metsästys- ja
urheiluammunnan harjoittelu-, suoritus-, ja kilpailutilaisuuksia, mitä varten yhdistys voi
asianomaisella luvalla rakentaa ja ylläpitää ampumarataa.
4 §
Yhdistyksen varsinaisiksi- ja kannattajajäseniksi pääsevät ne hyvämaineiset riistanhoitoa ja
metsästystä harrastavat henkilöt, jotka johtokunnan esittäminä yhdistyksen kokouksen
päätöksellä näiden sääntöjen 13 §:n 12 kohdassa mainitulla tavalla jäseniksi hyväksytään.
Yhdistyksen johtokunta on oikeutettu näiden sääntöjen 6 §:n 1 kohdassa mainituin perustein
hyväksymään maanomistajan maanomistajajäseneksi.
5 §
Jäseneksi pyrkijälle katsotaan eduksi, jos hänen äitinsä tai isänsä on kuulunut yhdistykseen yli 5
vuotta ja on osallistunut aktiivisesti yhdistyksen toimintaan.
Jäsenhakemuksen tulee olla kirjallinen ja siinä tulee olla kahden yhdistykseen kuuluvan jäsenen
lausunto.
Jäsen on velvollinen noudattamaan metsästystä harjoittaessaan ja muussa toiminnassaan
yhdistyksen sääntöjä ja päätöksiä sekä suorittamaan yhdistykseen liittyessään liittymismaksun ja
heinäkuun loppuun mennessä vuotuisen jäsenmaksun, joiden suuruuden yhdistyksen
vuosikokous vuosittain määrää.
Jäsen on velvollinen pitämään luetteloa suorittamistaan riistanhoitotoimenpiteistä, samoin kuin
kaikesta kaatamastaan riistasta ja tekemään siitä sekä muista riistahavainnoistaan vuosittain tai
tarvittaessa ilmoituksen yhdistyksen johtokunnalle.
Yhdistyksen jäsen on velvollinen osallistumaan vuosittain ainakin yhden päivän ajan
riistanhoito-, kennel-, koe- tai muuhun yhdistyksen eduksi koituvaan toimintaan tai muussa
tapauksessa hänen on maksettava yhdistykselle suorittamatta jääneen työn arvona
riistanhoitomaksu, jonka suuruuden yhdistyksen vuosikokous vuosittain määrää. Jäsen, joka on
täyttänyt 65 vuotta, on tässä pykälässä mainitusta velvoitteesta vapaa. Johtokunta voi myös
harkintansa mukaan sairauden tai muun pätevän syyn takia vapauttaa jäsenen edellä mainitun
velvoitteen suorittamisesta.
6 §
Yhdistyksen jäseniä ovat:
1) maanomistajajäsen, joka luovuttaa omistamansa maa-alueen joko korvausta vastaan tai
korvauksetta yhdistyksen metsästys- ja riistanhoitoalueeksi. Johtokunta voi hänet vapauttaa
liittymis- ja jäsenmaksun suorittamisesta, jos edellä mainittu maa-alue on riittävän suuri, jonka
johtokunta kulloinkin harkitsee,
2) varsinainen jäsen, joka suorittaa yhdistykselle vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun,
3) kannattajajäsen, joka suorittaa yhdistykselle vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun, on
kuitenkin vapautettu 13 §:n 10 kohdan mukaan määrättävästä liittymismaksusta, eikä metsästä
yhdistyksen alueella.
Varsinainen jäsen valitaan ensin yhdeksi koevuodeksi, eikä hän ei voi kuulua jäsenenä toiseen
samalla paikkakunnalla toimivaan metsästysyhdistykseen.
Kaikkien jäsenten äänioikeuden osalta noudatetaan yhdistyslain 13 §:ää, jota ei näiden sääntöjen
muiden pykälien määräyksillä rajoiteta.
Aikaisempien sääntöjen mukaan hyväksyttyjen jäsenten oikeudet pysyvät ennallaan.
7 §
Yhdistyksen toiminnassa erityisesti ansioitunut jäsen voidaan johtokunnan esityksestä
yhdistyksen vuosikokouksessa kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi, jolloin hänelle annetaan
yhdistyksen kultainen merkki ja hän vapautuu jäsenmaksun suorittamisesta yhdistykselle.
8 §
Kun yhdistyksen jäsen on saavuttanut 60 vuoden iän ja suorittanut yhdistykselle jäsenmaksun 25
vuoden ajan, johtokunta myöntää hänelle vapaajäsenoikeudet jäsenen anomuksesta. Sairauden tai
muun pätevän syyn takia johtokunnalla on oikeus myöntää vapaajäsenoikeudet harkintansa
mukaan, vaikka jäsen ei ole vielä saavuttanutkaan mainittua ikärajaa.
9 §
Jos jäsen on pitkäaikaisen sairauden, opiskelun, asevelvollisuuden suorittamisen, paikkakunnalta
muuton tai muun pätevän syyn takia estynyt osallistumasta yhdistyksen toimintaan, voi
johtokunta anomuksesta myöntää hänelle vapautuksen jäsenmaksusta enintään viiden vuoden
ajaksi, jona aikana hänellä ei ole oikeuksia eikä velvoitteita yhdistystä kohtaan.
10 §
Jäsenen, joka rikkoo metsästyslainsäädäntöä, näitä sääntöjä, yhdistyksen kokouksen hyväksymiä ohjesääntöjä tai jättää jäsenmaksun suorittamatta heinäkuun loppuun mennessä, voi johtokunta yksimielisellä päätöksellä erottaa. Erotetulla jäsenellä on oikeus saattaa erottamispäätös yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi. Vaatimus tästä on esitettävä kirjallisesti johtokunnalle 30 päivän kuluessa erotuspäätöksen tiedoksisaamisesta lukien. Jos vaatimusta ei esitetä sääntöjen määräämässä järjestyksessä, tulkoon erottamispäätös voimaan heti määräajan päätyttyä, mutta muussa tapauksessa katsottakoon jäsen yhdistyksestä erotetuksi vasta sitten kun yhdistyksen kokous on 2/3 äänten enemmistöllä erottamispäätöksen vahvistanut. Samalla tavoin voidaan hyviä metsästystapoja rikkonut jäsen erottaa yhdistyksestä.
Maanvuokrasopimukseen perustuva jäsenyys raukeaa ko. sopimuksen rauetessa.
Jos jäsen tahtoo erota yhdistyksestä, on hänen siitä ilmoitettava kirjallisesti johtokunnalle tai sen
puheenjohtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Eroava tai erotettu jäsen on
velvollinen suorittamaan jäsenmaksun kuluvalta vuodelta eikä hänellä ole oikeutta saada mitään
yhdistyksen kiinteästä tai irtaimesta omaisuudesta.
11 §
Yhdistyksen tili- ja toimintavuosi alkaa tammikuun 1 päivänä ja päättyy joulukuun viimeisenä
päivänä.
Yhdistystä edustaa ja sen asioita hoitaa sen lainmukaisena hallituksena vuosikokouksen yhdeksi
vuodeksi kerrallaan valitsema johtokunta, johon puheenjohtajan lisäksi kuuluu 8 muuta jäsentä.
Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä joko
sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä neljä muuta jäsentä on saapuvilla. Äänten sattuessa tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni paitsi vaaleissa arpa.
Johtokunnan on jätettävä tilit viimeistään kymmenen (10) päivää ennen vuosikokousta
toiminnantarkastajille, joiden tulee palauttaa ne johtokunnalle viimeistään viisi (5) päivää ennen
vuosikokousta.
12 §
Yhdistyksen varsinaisia kokouksia ovat vuosikokous ja kesäkokous. Johtokunta kutsuu jäsenet
kaikkiin kokouksiin vähintään 1 viikkoa ennen kokousta. Kokousilmoitus on julkaistava
yhdistyksen www-sivuilla.
13 §
Vuosikokous pidetään tammi- huhtikuun aikana ja käsitellään siinä seuraavat asiat:
1) valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri,
2) todetaan kokouksen laillisuus,
3) valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
4) esitetään johtokunnan laatima toimintakertomus kuluneelta toimintakaudelta,
5) esitetään tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto kuluneelta tilikaudelta, sekä päätetään tilien
hyväksymisestä tilinpäätöksen vahvistamisesta,
6) päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle,
7) toimitetaan johtokunnan puheenjohtajan ja muiden jäsenten sekä kahden tilintarkastajan ja
kahden varatilintarkastajan vaali,
8) vahvistetaan toiminta-, ja riistanhoitosuunnitelma kuluvaa toimintakautta varten,
9) hyväksytään toimikauden tulo- ja menoarvio,
10) määrätään yhdistyksen liittymis-, riistanhoito-, ja jäsenmaksun suuruus, erikseen varsinaisten
ja kannattajajäsenten osalta,
11) valitaan tarpeelliset jaostot ja metsästyksenjohtajat,
12) toimitetaan uusien jäsenten valinta, jolloin vähintään 2/3 annetuista äänistä on oltava
hyväksymisen kannalla,
13) käsitellään muut johtokunnan tai yksityisten jäsenten kirjallisesti johtokunnalle vähintään
kolme viikkoa ennen vuosikokousta esittämät ja kokouskutsussa mainitut asiat,
14) päätetään Keski-Suomen riistanhoitopiirille ja toimialueen riistanhoitoyhdistyksille tehtävistä
esityksistä
15) valitaan yhdistyksen edustajat ja heidän varamiehensä Keski-Suomen Kennelpiiri ry:n ym.
kokouksiin,
16) käsitellään muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista ei kuitenkaan voida tehdä päätöstä.
14 §
Kesäkokous pidetään elokuun aikana ja siinä päätetään:
1) jäsenten ja heidän vieraittensa oikeudesta harjoittaa metsästystä yhdistyksen metsästysalueilla
edessä olevana metsästyskautena.
2) yhdistyksen metsästysalueilla toimeenpantavista rauhoituksista ja riistansuojelutoimenpiteistä.
3) toimitetaan uusien jäsenten valinta, jolloin vähintään 2/3 annetuista äänistä on oltava
hyväksymisen kannalla.
4) Kokouksessa voidaan tehdä päätöksiä myös muista kokouskutsussa mainituista asioista.
15 §
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin yhdistyksen aikaisempi kokous on niin
päättänyt, milloin johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin 1/10 jäsenistä sitä johtokunnalta
kirjallisesti vaatii ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Ylimääräinen kokous on pidettävä 1
kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Kokouskutsuun on voimassa, mitä 12 §:ssä on
määrätty.
16 §
Jäsenen oikeudesta ottaa mukaansa yhdistyksen metsästysmaille yhdistykseen kuulumattomia
metsästäjiä ja heidän oikeudestaan metsästää sekä muista järjestysasioista määrätään yhdistyksen
kokouksen hyväksymässä metsästyssäännössä ja päätetään vuosittain kesäkokouksessa.
17 §
Yhdistyksen on pidettävä luetteloa kaadetusta riistasta, suoritetuista riistanhoitotöistä ym.
toiminnasta.
18 §
Yhdistys toimii jatkuvassa yhteistyössä toimialueensa riistanhoitoyhdistysten ja Keski-Suomen
riistanhoitopiirin kanssa. Toimintavuoden aikana tapahtuneista toimihenkilömuutoksista on
ilmoitus tehtävä välittömästi ja tulee yhdistyksen antaa riistanhoitoyhdistyksille ja piirille niiden
pyytämät tiedot.
19 §
Näitten sääntöjen muuttamista ja yhdistyksen purkamista koskeva päätös on, ollakseen pätevä,
tehtävä yhdistyksen kokouksessa sen jälkeen, kun johtokunta on asian käsitellyt, ja asiasta on
mainittava kokouskutsussa. Päätös tulee voimaan, jos sitä on kannattanut vähintään 3/4
äänestyksessä annetuista äänistä.
20 §
Jos yhdistys puretaan, käytetään sen jäljelle jääneet varat viimeisen kokouksen mukaisesti
johonkin yhdistyksen toimintaa lähellä olevaan tarkoitukseen. Purkamisesta on tehtävä ilmoitus
riistanhoitoyhdistyksille ja piirille sekä yhdistysrekisteriviranomaisille.
21§
Muuten noudatettakoon, mitä laissa yhdistyksistä säädetään.